maanantai 7. huhtikuuta 2014

Rantasalmen ideapajan satoa


Tapasimme torstaina 3.4. 20 hengen voimin Luontokeskus Oskarissa. Paikalla oli ihmisiä esimerkiksi Savonlinnan maakuntamuseolta, Suomen Luonnonsuojeluliitosta, Maa- ja kotitalousnaisista, Metsähallituksesta ja Etelä-Savon korjausrakentamiskeskuksesta. Mukaan saapui myös henkilöitä, jotka eivät tulleet sinne töiden puolesta vaan pelkästä innosta ja kiinnostuksesta!

Sisältöä ja uutta tietoa mahtui neljään tuntiin yllättävän paljon. Irmeli Soininen, Sini Yläsaari ja Tiina Linsen kertoivat Metsähallituksen ja Maakuntamuseon yhteisprojekteista, esimerkiksi Taitajan Talismaali -opaskierroksesta. Toisena alustuksena meille tarjoiltiin Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun esittely ja ajankohtainen tietoisku saatiin myös Metsä-Sairilan jäteneuvojalta. 

Välissä Trilliviklan Elina Enho vei meidät Aaro Hellaakosken runon siivittämänä pienelle linturetkelle. Pohdimme erityisesti erilaisia lintuihin liittyviä uskomuksia, enteitä ja perinteitä.

Sisällä työskentelimme kirjoittaen ja keskustellen. Puran työskentelymateriaaleja samalla kun suunnittelen seuraavia ideapajoja ja voin jo nyt kertoa, että välillä on pidettävä tauko vain palatakseen innon puhkeesta maan pinnalle. Palaan matskuihin myöhemmin myös blogissa.

Ensimmäisestä ideapajasta jäi huojentunut olo: Jos näihin kuvioihin tarvitsee ihmisiä maanitella mukaan, se johtuu kursailusta eikä kiinnostuksen puutteesta. Viime hetken ilmoittautumisia sateli enemmän kuin peruutuksia. Tämä ideapaja antoi hyvän pohjan seuraaville ideapajoille: 7.5. tapaamme Savonlinnassa ja 23.5. Otavassa, toivottavasti paikalle saadaan paljon uusia ja vanhoja kasvoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti