perjantai 13. kesäkuuta 2014

Luontohoivaa Etelä-Savossa



 Tällä viikolla sain ilokseni osallistua Luontohoiva-hankkeen kevätjuhlaan eli loppuseminaariin. Päivä oli valloittava - loistavien alustusten, uusien kontaktien ja keskustelujen lisäksi tarjolla oli runoutta, laivaruokailua, latoromantiikkaa ja lettuja. Luontohoivalla on liki automaattisesti ympäristökasvatuksellinen sisus. Käytännön esimerkeistä vaikuttavin tuli vanhustenhuollon puolelta: Dementia-asiakkaiden ulko-ovea ei tarvitse lukita, jos piha on aidattu. Ihmisen ei tarvitse pysyä sisällä pysyäkseen tallessa ja turvassa. Sipoossa ikääntyneet, dementoituneet asukkaat voivat viettää päiviään ulkoillen oman tuntumansa mukaan. Kosketus ympäristöön säilyy ja pihan kanat pulskistuvat

Luontohoivahankkeen pilottiyrityksistä esittäytyi mikkeliläinen Pekosten tila, joka on perinteisemmän tuotannon ohella laajentamassa palveluitaan kehitysvammaisten asumiseen. Tässä ympäristökasvatushankkeessa on selkeästi noussut esille, että maaseutupohjainen ympäristökasvatus sopisi seudulle erinomaisesti. Kosketus ruuantuotantoon ei ole täälläkään itsestäänselvää, ja toiveena on että jotkut alueen kouluista intoutuisivat omista puutarhoista, kasvimaista, eläimistä - tai ainakin vierailuista maaseudun tuottajien luona. Katsotaan, mitä vielä saadaan aikaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti