keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Koulupuutarhavierailuja

Rantakylän yhtenäiskoulun opettaja Outi Airaksinen vieraili Helsingissä kolmella eri koulupuutarhalla ja kirjoitti vierailusta pienen raportin. Toivottavasti näillä eväillä Rantakylän koulun puutarhasuunnitelmat saavat vauhtia - ja vinkata saa edelleen, jos jokin koulupuutarhaa kaipaava kohde on mielessäsi.

Tässä siis Outin raportti:

Kumpulan koulukasvitarha

Kumpulan koulukasvitarha on iso kokonaisuus, josta suurin osa on tarkoitettu vieraileville koululaisryhmille sekä alueella kesällä toimiville kerhoille. Kaupungin nuorten työpajatoiminta huolehtii kasvitarhan perustöistä. Vierailevat koululaisryhmät ovat paikallisista kouluista ja osallistuvat vierailullaan puutarhassa sillä hetkellä ajankohtaisiin töihin.

Käpylän peruskoulun palsta on oma erillinen alueensa koulukasvitarhalla ja koulu hoitaa sen kokonaan itse. Palsta on arviolta 2-3 aaria. Koulu käyttää puutarhaa oppimisessa hyvin monipuolisesti esikoulusta kymppiluokkaan asti. 7-9-luokilla mukana on biologia ja kotitalous, yläkoulu on 4-5-sarjainen, koko koulussa on 730 oppilasta eli vähän enemmän kuin Rantakylän yhtenäiskoulussa. EHA-luokilla (harjaantumisluokat) on merkittävä osa palstan hoidossa ja kouluavustajat puolestaan huolehtivat sen kesähoidosta. Koululla on tavallisten luokkien lisäksi käytössä taimikasvatusta varten yksi tavallinen huone, jossa on kasvilamput.

Näytetään Kumpula-0888.JPG

Koulukasvitarhalla on viljelyssä laajasti käytössä pysyvät kohopenkit. Penkkien väleihin on kylvetty valkoapilaa. Penkeistä kitkettävät kasvit laitetaan yleensä viherlannoitukseksi penkkeihin, samoin väleistä irti revitty valkoapila. Viljelyä kohopenkeissä pidettiin suositeltavana, koska maan hoito on siten helpompaa, koko aluetta ei tarvitse joka vuosi kääntää, väleistä saadaan valkoapilaa lannoitteeksi ja penkkien hoito on oppilasryhmien kanssa helpompaa valkoapilaa kasvavilta käytäviltä käsin. Penkkien välejä voisi myös ajaa työnnettävällä leikkurilla. Käpylän peruskoululla oli 2-3 aarin kokoisen kasvimaan lisäksi pieni yrttikasvimaa-alue sekä lukollista varastotilaa ja vessa.

Koulun palstalla on tällä hetkellä kaikille yhteiset viljelypenkit, joilla toteutetaan viljelykiertoa. Koulun kaikki viljely on avomaalla. Koulu on kaupungin peruskoulu.

Kulosaaren yhteiskoulu

Koululla on suljettu sisäpiha, jonne on rakennettu uusi viherhuone. Viherhuone on opetustila, joka on yhteydessä kotitalousluokkaan sekä opettajainhuoneeseen. Sisäpihalle on rakenteilla pieni kasvihuone. Koululla on äskettäin aloitettua viljelytoimintaa erillisellä alueella koulun lähistöllä. Paikka on Korkeasaaren hallinnoima ja siinä on aiemmin ollut puutarha. Yhteistyössä useiden eri tahojen (Maaseudun sivistysliitto, Martat, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys) kanssa tällä palstalla on käynnistetty viljelyä. Koulu on osallistunut erityisesti järjestämällä tapahtumapäiviä puutarhan töiden ja viljelyoppimisen parissa. Koulu on yksityinen ja siinä toimivat lukio ja yläkoulu.

Siilitien ala-aste

Kaupungin peruskoululla on pienehkö kasvimaa viereisen puiston alueella, ihan koulun vieressä. Puiston toisella reunalla on iltapäiväkerhotoiminnan tilat ja ip-toiminta on ollut isossa roolissa kasvimaan hoitamisessa.

Näytetään Kumpula-0889.JPG

Yhteenveto

Kiitokset oppaille: Pinja Sipari ja Janne Länsipuro Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksestä.Toiminta kasvimailla ja puutarhoissa oli tietty tältä vuodelta jo ohi, mutta kohteilla oli silti oppaiden ansiosta mahdollista nähdä ja kuulla paljon hyödyllistä asiaa. Vierailu oli tosi antoisa!

Kaikkiaan vierailuun sisältyi siis kolme hyvin erilaista koulua ja erilaista puutarhaa tai kasvimaata, jotka antoivat kannustavan ja monipuolisen kuvan erilaisista mahdollisuuksista. Kohopenkkiviljely, kompostointi, viljelykierto ja lannoitus tulivat myös tutummaksi ja niistä tuli paljon hyviä ohjeita asiantuntevilta oppailta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti