keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kartta ilman paikkatietoa

Aina ei tarvita paikkatietoa, jotta voidaan olla netissä ja kartalla. Tämän hankkeen osana valmistuu karttamateriaalia esimerkiksi Mikkelin ev.-lut. tuomiokirkkoseurakunnan ympäristötyöryhmän kanssa Kirkon ympäristöpäiville, jotka ovat Mikkelissä ensi syksynä. Seurakunnan aktiivien kanssa oli puhetta monenlaisista kartoista, ja yhtenä vaihtoehtona oli tehdä jonkinlainen hautausmaakartta vanhan hautausmaan mielenkiintoisista kohteista.

Hautausmaan yksittäiset kohteet - hautakivet, puut, perennat - ovat sen verran pieniä että mobiili paikkatieto saattaa johtaa harhaan vaikka näyttäisikin vain viisi metriä ohi kohteen. Tällaisessa tapauksessa voikin olla parempi käyttää pohjalla nettikartan sijaan valo- tai piirroskuvaa kartasta tai esimerkiksi ilmakuvaa.

Eri kohteet saa mukavasti näkösälle vaikkapa Thinglink-palvelussa. Toinen tutkailtavan arvoinen vaihtoehto on myös Prezi, jossa omalle kuvapohjalle voi rakentaa kokonaisen esityksen. Maailmanlaajuisia ilmiöitä varten Prezissä on jo valmis yksinkertainen maailmankartta. Oman tarkemman palasen karttaa käytettäväksi Prezissä tai Thinglinkissä voi rajata esimerkiksi palvelussa Pikakartta.fi tai leikata sopivan kohdan Open street mapista.

Esimerkki ilmakuvan päälle tehdystä ympäristökasvatusteemaisesta kartasta olkoon tällä kerralla Oulun jätehuollosta. Myöhemmin pistetään sitten jakoon esimerkki lähempää, sillä Metsäsairila Oy:n jäteneuvoja on tehnyt hieman vastaavanlaisen (tai tietysti vielä hienomman) jätekeskusesittelyn Preziin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti